Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Tämä kirja onkin jo saanut viime aikoina kivasti blogijulkisuutta. Huomasin itsekin kirjan Otavan kevätkatalogista ja ilokseni sainkin sen blogiini esiluettavaksi. Olin lukenut Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta -kirjasta Reader, why did I marry him? -blogista ja todennäköisesti tuo ihana Ompun kirjoitus jätti minuun positiivisen mielikuvan kirjasta, siitäkin huolimatta, että yleensä nimimuistini on suorastaan kehno. Tartuin siis kirjaan erityisellä ilolla, olinhan jo muiltakin huomannut ilahtuneita hihkaisuja kirjan suomennoksesta (Marianna Kurtto, 2015).


Sadie Jones kirjoittaa kauniisti soljuvaa tarinaa. Kieli on helppolukuista mutta samalla hykerryttävää. Ja kukapa lukija ei tykkäisi lukea kirjoista ja rakkaudesta kauniiseen, taidokkaaseen kirjallisuuteen. Kirjan päähenkilö Luke on elänyt suurimman osan elämäänsä isänsä kanssa, sillä hänen äitinsä on mielisairaalassa. Kirja alkaa siitä, että Luke, tuolloin vielä poikanen, salakuljettaa ranskalaissyntyisen äitinsä taidemuseoon. Tämän kaiken sattuu näkemään pieni, hauras Nina, jonka kylmäkiskoinen näyttelijä äiti jättää hänet samana päivänä tätinsä hoiviin. Vuodet vierivät ja yllättäin nuori Luke kohtaa kaksi hauskaa, suorasukaisen oloista nuorta taiteilijaa, Leighin ja Paulin, omassa pienessä kotikaupungissaan hurjastelemassa Minillä keskellä kaatosadetta ja etsimässä Kellokievari nimistä pubia. Luke auttaa nuoria löytämään paikan ja huomaa heidän elävän teatterimaailmassa, josta hän on unelmoinut vain lukemalla ja kirjoittamalla omia kirjoituksiaan.

Tapahtuma muuttaa Luken elämänpolun suunnan ja alkaa tarina Lontoon teatterielämästä, jossa kirjan päähenkilöt etsivät omaa paikkaansa. Viina, huume ja naiset kuuluvat elämään yhtä luonnollisesti kuin nokkelat keskustelut ja yhteinen rakkaus taiteeseen. Jonesin henkilöhahmojen kuvaus historiansa kautta on hyvin älykästä ja ihmismieltä tuntevaa. Henkilöhahmot ovat ainakin totta, vaikka rakkaudessa rimpuillaankin. Toki kirja kantensa mukaisesti kertoo myös huumaavasta rakkaudesta. Kirjassa on myös henkilö (tai kaksi), jota kohtaan tunsin suurta ällötystä. Kirja siis nostattaa innostumisen, pelkän juonen kulun janon ja ihastumisen lisäksi minussa myös inhoa. Kokonaisuutena tarina kantaa yllättävän hyvin tietynlaisessa boheemissa arjessaan. Ehkä kirjan keskikohdalla olisin voinut toivoa pikkiriikkistä tiivistystä kohdalleni mutta muutoin kirja oli ahmittava ja lähes tulkoon täyteläinen.

Kaikki silmiini osuneet kirjaarviot ovat kehuneet Jonesin kirjaa ja toivoneet lisää suomennoksia. Voin vain liittyä tähän joukkoon ja huokaista tyytyväisenä jälleen kerran mahtavasta lukukokemuksesta, joita alkuvuoteni tuntuukin olevan tulvillaan! Lukeminen on ihana harrastus!


"'Huomenna?' Luke sanoi menetyksen tunteen pyyhkiessä pois hänen haaveilun täyttämän päivänsä kullatut mielikuvat.
Nina pysähtyi, kuin olisi ensi kertaa havahtunut huomaamaan Luken läsnäolon. Ja ennen kuin hän astui sisälle, hän nyökkäsi."

- Sadie Jones: Ehkä rakkaus olisi totta

Kommentit

  1. Onpa hyvä, että tämä on nyt jo minulla 'tulossa'. Kukaan ei ole moittinut. Sopii kevääseen ertityisesti. Pidin tätä ensin ihan höttönä, mutta Katja vakuutti minut ja nyt se tulee sitten kohta lukuun.

    Kanis on oikeataan ihan kiva.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on minustakin kiva, vaikken ollenkaan ole rakkausromaanien perään yleensä, eikä tämä olekaan Vain sitä, vaan muutakin.
      Uskotkohan, että tätä kirjottaessani ajattelin, että Leena Lumi voisi tykätä tästä- juurikin tuon taide-elämän piirissä liikkumisen vuoksi. Joten odottelen ilolla mitä tykkäät! Ja totta, kevätkirjana oikein sopiva, tosin lukisin kyllä marraskuussakin jalkoja heilutellen!

      Poista
    2. Oikeaan osuit: Pidin paljon! Katjalla ajatukset kulkivat varmaan aikalailla samaan suuntaan: On se hauskaa, kun muut tuntevat lukumakuni paremmin kuin minä, sillä olin missata koko kirjan nimen ja kannen perusteella, mutta kun on kirjan lukenut, tajuaa, että tässä on kaikki kohdillaan! Tarina, johon liittyy taide, se on enemmän. Kaksi vahvaa esimerkkiä tämän lisäksi tulee heti mieleen: Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin ja Geraldine Brooksin kirjan kansa. Viime mainittu ihan alkaa yhdestä maalauksesta ja kaikki kietoutuu sitte siihen... Jonesi kirjaan en voinut olla rakastumatta <3

      Poista
  2. Olen lukenut tästä nyt niin paljon kehuja, että pakkohan tämä on pistää lukulistalle. :)

    VastaaPoista
  3. Suurena Sadie Jones -fanina ilahdun aina, kun luen uuden lukijan innostuneen hänen kirjastaan. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen Jonesini luulen, että lukukokemus olisi jäänyt laimeammaksi. Pohjalla kun oli jo lukiessa ne valtavat tunteet, joita hänen kaksi ensimmäistä teostaan herätti, niin tämä sai tavallaan vähän työntöapua. Ja eipä silti, tämä on hieno, paikoittain erittäin hieno ja joissakin kohdin suorastaan tyrmäävä. Siitä huolimatta tämä ei minusta ole hänen paras teoksensa.

    Ilahduin siitäkin, että Jonesin haastattelusta luin, että hänen kotonaan on paljon suomalaista, Aaltoa yms. Kiitos bleue linkityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanasi ilahduttavat, sillä silloin tiedän, että mahtavia Jones lukukokemuksia on edessäni <3! Ihan luottokirjailijan tuntumaa tässä...

      Poista

Lähetä kommentti