Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Tämä kirja on varmasti blogattu puhki. Mutta minulle se tarttui tilaisuuden saapuessa kirjastosta matkaan, vaikka kokemukseni Murakamista ovat olleet ristiriitaiset. Kuitenkin suomikuva Murakamin kirjassa kiinnosti niin paljon, että pitihän se lukea. Ja all that mess tästä kirjasta blogeissa viime vuonna. Pakkohan se oli.


Kirja lähtee mielestäni liikkeelle laiskasti neljän nuoren tiiviin ystävyyssuhteen kuvailulla. Tämä osio oli minusta lähes tylsää ja nukahtelin kesken (ehkä flunssan alulla ja iltamyöhäisellä oli osuutta asiaan). Kuitenkin, kun kaverit päättävät kääntää selkänsä aivan yhtäkkiä tälle värittömälle, Tsukuru Tzakarille alkoi kirja kiinnostaa enemmän. Juna-asemiin mielenkiintonsa ripustanut mies masentuu tilanteesta niin, että kokee koko persoonallisuutensa muuttuvan. Eipä kiintymyssuhteet kuullostaneet Tsukurulla olevan varsin lämpimät perheensäkään kanssa, ja niinpä mies elelee yksin opintojensa ja töidensä ääressä. Kunnes tapaa naisen, joka pistää miehen selvittämään syyn, miksi ihmeessä hänet käännytettiin porukasta.

Suomikuva oli kirjassa mielestäni hieman keskieurooppalaiseksi vääntäytynyt mutta suomalaismies kirjassa oli ehkä suurin ilon pilkahdus koko tarinassa. Myös kesämökki liplattavine laineineen kuvasi hyvin Suomen suvea... Lukukokemus oli ihan hyvä, mutta minulle kyllä hieman väritön loppujen lopuksi ja todennäköisesti en muista vuoden kuluttua tästä kuin joitakin pääkohtia. Minun pitäisi kokeilla niitä vähän omalaatuisempia Murakameja joskus, mutta ehkäpä tämä taas hetkeksi riittää. Vaikka ihan hyvää viihdettähän tämäkin, pienellä hifistelyllä ja mukavalla dialogilla varustettuna.


"He istuivat vielä kerran vastakkain pöydän ääreen ja avautuivat toisilleen."

- Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Kommentit

  1. Ihan hyvä on osuva luonnehdinta tälle! Minä pidin, kuten olen pitänyt kaikista lukemistani Murakamin kirjoista -- tai nautin suuresti, mutta ei tämä kirjailijan parhaimmistoa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On olemassa luottokirjailijoita (ainakin itsellä), joista nauttii vaikkei ne ihan aina kultaan osuisikaan :)!

      Poista
  2. En niin ihastunut tuohon kirjaan, vaikka olenkin Murakami fani. Toisaalta, jos ajattelen viime vuotta kokonaisuutena Keltaisessa kirjastossa, niin siinä joukossa sijoitan Murakamin korkealle. Luin myös kirjan Kutsuin häntä solmioksi ja se selvitti suhdettani myös tähän Murakamiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mitä se sanoo Keltaisesta kirjastosta kohdallasi? :). En minä luovuta Murakamin suhteen, se lammaskirja odottelee minua vielä.

      Poista
  3. Minä pidin tästä ensimmäisestä Murakamistani paljon. Hienostunut, monivireinen ja välillä tuntui kuin rivine välit kertoisivat enemmän kuin itse kirjoitetut.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tämä on ensimmäinen! Mielenkiintoista tietää :)! Kiitos kommentistasi <3!

      Poista
  4. Leenan tapaan minäkin pidin tästä. Tarinassa oli jotain ajatuksia herättävää ja kiehtovaa. Suomikuvaa en oikein purematta niellyt, ja luonnehditkin sitä hyvin "keskieurooppalaiseksi vääntäytyneeksi" - mainiosti muotoiltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin kirjoittaa siitä, että kun Murakami kuvasi suomalaisten pitävän vertauskuvista- siinä nauroin! Sillä tunnistin itseni tuosta kuvasta!
      Hauska, että kirja herättää vielä kommentointihaluja- kertoo, että on monelle lukijalleen tärkeä ja koskettava :)!

      Poista
  5. Minulle tämä oli väritön lukukokemus. Odotukset olivat aivan liian korkealla. Murakami on yksi lempikirjailijoistani ja pidän hänen kirjoistaan juuri siksi kun ne ovat niin vinksahtaneita. Tämä oli liian "normaali ja tavallinen" Murakamiksi. Minustakin kirja lähti todella hitaasti käyntiin ja luinkin kirjaa kohtuuttoman kauan. Uutta Murakamia silti odotellessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Kafka rannalla ja siitä pidin! Joten vinksahtaneisuutta: toivoin minäkin :).

      Poista

Lähetä kommentti