Rosa Liksom: Väliaikainen

Sainpas joulunpyhinä yhden kirjan loppuun saakka luettua, sillä Rosa Liksomin Väliaikainen on täynnä lyhytproosaa, joita oli lyhyytensä vuoksi helppo lukea, vaikka ajatus ja lukeminen katkesikin vähän väliä. Luin Hytti nro 6:n toissakesän maratonipäivänä ja lukukokemus oli niin hyvä, että olin varsin onnellinen löytäessäni tämä kirjaston lainahyllystä ja vieläpä ennen joulua.


Liksomin tarinoissa kuvataan nykyaikaamme, muttei ruusuilla tanssien. Kirjassa on myös neljä eri Faabelia, jotka perinteisesti kuvaavat symbolisesti yhteiskuntaamme. Faabeleissa muun muassa rusakko ampuu metsästäjän ja uroshirvi kärsii mielenterveysongelmista. Faabeleitten välissä on useita tarinoita, joita lueskelin lähes suurehkolla mielenkiinnolla. Tarinat koskettivat usein jollakin tapaa elämänkohtaloita ja surkeutta ja olivat samalla sarkastisia tämän maailman yltäkylläisyyden kuvauksia. Tarinoissa kosketettiin myös muun muassa keinohedelmöitystä, erilaisia perheitä ja mielenterveysongelmia, jotka ovat aihepiirinä varmasti hyvin palonarkoja. Aluksi mietinkin kuinka helposti Liksomin suoraan lataava, lähes rääväsuumainen tyyli voi toisia provosoida, mutta yritin itse antaa sille piut paut ja jatkoin lukemistani.

Ja minulle lukukokemus oli sangen rentouttava ja naurahdin monta kertaa ääneenkin. Pidän Liksomin valtavan rikkaasta kielenkäytöstä ja muistaakos joku vielä, kun vasta haikailin lappalaisen elämän kuvauksen perään, no tässä sitä oli ainakin murteen muodossa- joka oli sangen mahtavaa. Kirjan murteitten runsaus on ällistyttävää, mutta silti tekstit soivat ja soljuivat suussani ja korvissani hyvin sujuvasti. Kirjassa on myös hauskaa lukijan haastamista ja jopa harhaanjohtamista, lisäksi yksi tarinoista löytyy niin ikään kahteen kertaan, joskin hienoisella muutoksella. Toisissa tarinoissa löytyi jotain kansantarinamaista, tietynlaiseen toistavuuteen pohjautuvaa hölmöläisperinnettä, kun esimerkiksi mies lähtee ostamaan pakastearkkua vastoin vaimon uskoa, mutta hairahtuu usealla kerralla baariin ryyppäämään ja pakastearkku varastetaan kerta toisensa jälkeen.

Kirjaa lukiessani mietin, että hitsi vie minähän taidan pitää lyhytproosasta. Olin hyvin iloinen löydettyäni Hanna Haurun joku vuosi sitten ja huomasinkin nyt ajattelevani, että hänen novellinsa olivat varsin Liksomilaisia. Ehkä samaan suorapuheiseen kirjoitustyylin edustajiksi mieleeni nousivat myös Katja Kettu ja osittain Sofi Oksanen. Myös aihepiirit ovat osin näillä naisilla hieman samanlaisia: suomalaisten hiljaiselämän auki purkamista, joissa avataan kaikkea sitä surkeutta ja ahdinkoa mitä tiiliseiniemme sisään mahtuukaan. Joskin Liksom tekee sen huumorin kautta - mikä onkin varmasti taitolajeista vaikein.

Aloin pohtia kirjan nimeä vasta luettuani koko kirjan ja päässäni alkoi soida välittömästi: "Tämä elomme riemu ja rikkaus, sekä rinnassa riehuva rakkaus, ja pettymys tuo, totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan.". Ehkäpä tätä näkökulmaa ja ihmiselon suoranaista absurdiutta Liksomkin kirjoituksillaan tahtoo sanoa.

Väliaikaista on luettu myös mm. Kaiken voi lukea ja Kirjasähkökäyrässä.


"Aamulla mun natsimutsi veti ennen töihin lähtöä Kallen vikat adhd-lääkkeet naamariin ja häipy laukku heiluen duuniin. Kalle lähti kouluun niin raivona, että vetäs mennessään eteisen peilin paskaksi."

- Rosa Liksom: Väliaikainen

Kommentit

  1. Minusta Tuli Liksom-fani, kun olin lukenut hänen Hytti nro 6. Väliaikainen vahvisti jotain sielujen sympatiaa hänen kirjojaan kohtaan. Tämä oli todella hyvä, lyhyissä pätkissä tarinankerrontataidot korostuivat ja lukeminen oli silkkaa nautintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Osoittaa suurta taitoa kertoa lyhyesti se, mihin joku toinen käyttäisi 300 sivua! Luetaanpa lisää Liksomia :)!

      Poista
    2. Ja kiitos kommentistasi =}!

      Poista

Lähetä kommentti