lauantai 22. marraskuuta 2014

Lisa Ballantyne: Syyllinen

Suureksi ihmeekseni menin ja ostin Lisa Ballantynen Syyllinen (Minerva, 2013) kirja-alennuksesta. Suuremmaksi ihmetyksekseni vielä luinkin sen varsin nopeasti. Olen käynyt viimeksi pari kuuta sitten kirjastossa ja olen täysin oman kirjakaapin ja kirjaostosten armoilla- ja satunnaisten postiin kolahtavien yllätyspakettien vietävissä. Kaiken lisäksi nyt on tuntunut, että tarvitsee tietyllä tapaa helppolukuisempia kirjoja kuin joinakin muina aikoina.


Syyllinen kertoo pikkupojista, jotka leikkivät leikkikentällä. Toinen pojista kuolee ja toista epäillään pojan murhaajaksi. Kirja kertoo tämän erikoisen pienen pojan oikeusprosessista ja samalla se kuvaa lakimiehen omaa lapsuudenpolkua huumeita käyttäneen äidin lapsena. Tuleva lakimies, tuolloin aggressiivinen pikkupoika, sijoitetaan useasti ja adoptoidaan lopulta toiselle äidille, jolla itselläänkin on tietenkin traumaattinen menneisyys. Kirja on siis varmaankin luokkaa psykologinen trilleri, joita en ole mainostanut ihailevani, mutta nyt kirjaa lueskeli ihan mielenkiinnolla ja tuntematta syyllisyyttä jopa ahmivampaan lukutapaan, jossa jokunen rivi jäi varmasti lukematta. Kirja oli helppolukuisesti kirjoitettu mutta tarina tosiaan raflaava, varsinkin jos lukija ei satu olemaan itse auttamisalan ammattilainen. Kirjassa on myös pieni näkökulma erilaisiin ammatteihin, kuten lakipuolen henkilöt, ammattiauttajat, sijaisperhe ja sosiaalityö. Tarinat kertovat myös alakuloisesti siitä miten kehityspolut saattavat joskus jatkua jatkuvassa epäonnessa, mutta onneksi poikkeuksiakin on.

Loppukirjassa minulla tuli voimakas tunne, että olenko joskus lukenut tämän aiemmin, mutta koska kirja on vuonna 2013 ilmestynyt suomennos (suomentaja Salla Korpela) ja alkuperäinenkin kirjakin on ilmestynyt 2012, niin en ole sitä voinut aiemmin lukea. Ehkä se kokemus kuitenkin kertoi siitä, että kirja muistuttaa varmaan hieman jotakin toista kirjaa, jonka olen unohtanut. Totta puhuen, niin käy varmasti tällekin kirjalle ja aion laittaa tämän kiertoon eteenpäin. Mutta kiva välipalakirja, joka todennäköisesti aiheutti sen, että luen nyt piiitkästä aikaa Torey Haydenia, jonka kirjoihin en uskonut enää palaavani. Mutta tässä välissä olen lukenut yhden nuortenkirjan, josta kirjoittelen teille seuraavaksi.


"Daniel joi kahvinsa loppuun ja puri huultaan. Hän oli tuntenut halua suojella poikaa ja pelastaa tämä. Sebastian oli samanikäinen kuin hän itse oli ollut seistessään ensimmäistä kertaa Minnien keittiössä."

- Lisa Ballantyne: Syyllinen

torstai 6. marraskuuta 2014

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Jos olisin lukenut pinon vuoden kotimaisia uutuuksia voisin todeta kirjablogistimaisesti, että tässäkö vuoden paras kirja? En ole, mutta totean, että omassa rajallisessa otoksessani, kyllä. Ja huomaa, etten kirjoittanut esikois-.


Pajtim Statovci Kissani Jugoslavia (Otava, 2014, messuostos) kertoo Suomeen maahanmuuttaneesta Bekimi nimisestä pojasta ja hänen Jugoslavian maaseudulla kasvaneesta perheestään. Kirjan tarina kertoo maahanmuutosta, sodasta, kulttuurien välisistä eroista, sopeutumisesta, väkivallasta ja mielen kestävyydestä äärimmäisissä muutostilanteissa. Kirja on varsin moniääninen ja antaa näkökulmia muun muassa edellä mainittuihin asioihin. Tarina alkaa hieman provosoivastikin kahden saman sukupuolen välisellä irtoseksikuvauksella, mikä oli mielestäni aika erikoinen valinta. Sillä vaikka kirja sivuaa hyvin korrektilla ja arkisella tavalla homoseksuaalisuutta, niin se ei ole lainkaan kirjan pääteema.

Kirja on kirjoitettu kauniisti, jopa upeasti. Kirjaa lukiessani ajattelin, että viimeksi tähän moninaisuuteen (maisemien, henkilöhahmojen, juonen kuvausten taituruus ja kokonaisuuden eheys) ovat pystyneet Katja Kettu ja Sofi Oksanen. Statovcilla on taito kertoa tarinaa helpon oloisesti mutta hyvin napakasti lukijan otteessaan pitäen. Kirjan luvut ovat juuri sopivat pituiset ja niiden kerronta vaihtuu minulle juuri sopivalla tahdilla. Kuten moni jo ehkä tietää, kirjassa on myös hippunen maagisuutta, vai olisiko se slaavilaisuutta? Siis sitä, että kirjassa seikkailee myös erittäin taitavasti ja hyvällä maulla kissa ja käärme, joista varsinkin kissalle on annettu hyvin ihmismäisiä piirteitä, kuten taito puhua- joskin samalla kissamaisen charminsa säilyttäen. Eläinhahmot voitaisiin spekuloida symbolisoivan moniakin kirjan teemoja, kuten klassisesti laajemmin hyvän ja pahan taistoa, Bekimin perhetaustoja, seksuaalista/sukupuoli-identiteettiä tai jopa kansalaisuusasioita. Jokainen lukija voi varmasti keksiä asialle omia selityksiä. Tai ehkäpä eläinhahmo(t) ovat osittain päähenkilö(ide)n mielen tuottamia illuusioita, jotka olivat kokijalleen hyvin todellisia, mutta lukijalle pelkkää harhaa.

Kirja sai toki myös minut miettimään, kuinka paljon kyseessä on fiktiivinen elämänkerta, vaikken kirjailijasta oikeastaan tiedä yhtään mitään muuta kuin mitä kirjan kannessa ja kustantamon sivuilla lyhyesti kerrotaan. Kirjaan on sijoitettu paljon näihin annettuihin tietoihin osuvia seikkoja Bekimin elämään, joka voisi olla näin jälkeenpäin ajateltuna hieman ärsyttävääkin, mutta en minä sitä niin lukiessani kokenut. Tällaisia maahanmuuttokuvauksiahan on viime aikoina ollut paljon tarjolla ympäri maailmaa, onneksi nykyään myös meidän kulttuuriamme koskettaen. Kirja tuo myös hieman mieleeni aiemmin varsin kehumani Qais Akbar Omarin (esikois!)kirjan, joka taas on selvemmin omaelämänkerrallinen.

Kissani Jugoslavia -kirjan kansi on upea. Kuten myös nimi. Ja olen varsin onnellinen, että myös sisältö oli kantensa arvoinen. Nyt, kun kirjan lukemisesta on kulunut joitakin päiviä, olen hieman tyhjä. En ole varma johtuuko se siitä, että kirja on hieman synkkä loppuaan kohti, vai mistä. Kirjan alussa olin varsin haltioissani (esimerkiksi ne sulavat kissakuvaukset, todella taidokkaita!) ja luin kirjaa melkoisella janolla, aina välissä miehelleni huokaisten, että enpä olisi uskonut miten hyvä kirja onkaan, vaikka ennetunnekin oli jo hyvä. Odotan mielenkiinnolla miten muistan tämän kirjan jatkossa, ja mitä ehkä kertoisin tästä kuukauden päästä. Tämä kirja olisi myös oikein hieno lukupiirikirja ja tästä saisi varmasti paljon keskustelua aikaiseksi. Odotan suurella mielenkiinnolla millaista Statovci kirjoittaa seuraavaksi. Ehkäpä toivoisin tämän maagisen otteen säilyvän tai jopa säkenöivän lisää.

Ja arvatkaa, tätä tekstiä kirjoittaessani ja lainausta etsiessäni, haltioiduin taas Kissani Jugoslaviasta uudestaan! Kirjabloggaamisen onni!

Kirjaa on luettu muun muassa myös näissä blogeissa: Lumiomena, Lukuneuvoja ja Reader, why did I marry him? .


"Miehen nimi oli Bajram, ja hänen nimensä tarkoitti juhlaa. Hän oli harteikas mies, hänen ruumiinsa oli jäntevä ja kookas, askeleissa oli miehekästä pontta, jukevät rintalihakset erottuivat tummanpunaisen kauluspaidan läpi ja muhkeat pakarat eivät tahtoneet mahtua hänen housuihinsa, kun hän käveli taloomme johtavaa tietä ja tähyili ympärilleen kuin paikantaakseen minut. Hiekka rapisi hänen askeltensa alla, ja hänen suustaan tuleva tupakansavu asettui seisomaan ilmaan kuin raska pöly."

- Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia