Aila Meriluoto: Kimeä metsä

Aila Meriluodon Kimeä metsä (WSOY, 2002) on toinen Meriluodon runokokoelma, jonka olen lukenut. Ensimmäinen Tämä täyteys, tämä paino oli minusta erinomainen kokoelma. Kimeä metsä oli siihen nähden itselleni repaleisempi ja moninaisempi. Runoissa piipahdettiin mielestäni niin muistoissa, menneissä, tässä ja tulevassa. Mutta nimi Kimeä metsä, mitä se tarkoittaa?


Kävin tässä metsälenkillä ja yritin pohtia mikä oikein on kimeä metsä. Kimeä ääni on korkea ja kova mutta metsä? Onko metsän kimeys jotakin näistä kuvista vai kaikkea sitä?







Minulle Meriluodon Kimeä metsä tarkoittaa runokirjana metsän, elämän moninaisuutta. Se on jotain sellaista, jota ei voi määritellä tavallisin termein, vaan se yllättää aina. Elämä koostuu erilaisista kokemuksista, jotka sekoittuvat ja ovat välillä hujan hajan ajatuksissamme. Kun taas joskus ne löytävät enemmän paikkansa, ruotunsa, järjestyksensä ja luovat kokonaisuuden. Kimeä metsä -kirja oli minulle erillisiä löytöjä, ihmettelyjä ja ajatuksia syntymästä, elämästä ja kuolemasta. Välillä runot olivat melankolisia, toisinaan niissä oli pilkettä silmäkulmassa. Kimeää metsää voisi lukea enemmänkin satunnaisesti, juuri sille päivällä oikean runon kuin sattumalta löytäen. Kimeässä metsässä on aimo annos Meriluodon aitoutta. (3-4/5).

Metsässä kävellessäni mietin myös pitäisinköhän ensi viikonloppuna "all you can read" -viikonlopun kuten 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogissa vasta tehtiin. Vapaa, yksinäinen ja itsenäinen viikonloppuni sisältäisi myös varmastikin pitemmän metsälenkin. Sillä saan metsässä olemisesta ja kuntoilusta valtavasti voimaa. Fyysistä ja psyykkistä. Ajatukset asettuvat aloilleen, huolet kaikkoavat tai ainakin rauhoittuvat hetkeksi. Metsässä saa olla oma itsensä ja ihailla luonnon kauneutta. Kun kuvasin näitä yllä olevia kuvia teille Kimeä metsä -ajatuksineni, mietin kuinka luonto inspiroi ja antaa ideoita. Mielessäni kuljettelin uusia sanoja: "Kevään esihelinä, kuuluu puron ääninä, liti-lätinä...". Kimeitä havumetsän tuoksuja kaikille!

muoks. kuvia muokattu, kirjankuva lisätty


"Västäräkki, pieni ja laiha
paluulennon jälkeen
viipotti katuun esimmäiset säkeet.
(...)"

- Aila Meriluoto:

Kommentit

  1. Ihastuin suunnattomasti Meriluodon kokoelmaan Lasimaalaus joskus kymmenen vuotta sitten, mutta sen koommin en ole mitään häneltä lukenut. Pitäisi ryhdistäytyä.
    Metsällä - ja luonnolla ylipäätään - on uskomaton voima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis nimi silläkin kokoelmalla, pistänpä korvan taa :). Kiitos kommentistasi. Runot ovat hyviä välipalana, jälkiruokana, vaikka joskus täyttävätkin kuin pääruoka!

      Poista
  2. Bleue, minä ammennan voimaa metsästä myös, mutta en näin kuumalla: Tänäänkin oli +25 astetta ja meidän saarella on usein ollut monta viikkoa +30 ja kovimmillaan +37 astetta. Sen sijaan olen puutarhassa aamusta iltaan ja kun vedet lämpenevät käyn uimassa.

    Kimeä metsä on tosi hieno kokoelma ja kun sain kirjoittaa omasta puutarhastani jutun Viherpiha-lehteen vuonna 2003 ja sain käyttööni myös puutarhakuvaajan, yksi iso aukeama oli iiriksiä, juhannusruusuja ja me kaarisillalla. Siihen sivulle painettiin pyynnästäni Meriluodon:

    "Francers puhui iiristen mustelmansinisistä nupuista./ Katselin käsivarsiani:/ niissä oli iiriksensinisiä mustelmia./ Minun vanha silkinohut ihoni, siniset suonet kohollaan./ Miksei./ Minä kukin iiriksiä. Helvetti, minähän kukin!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana, kun vedet lämpenevät ja pääsee uimaan. Päivisin metsässä on kuuma mutta aamut ja illat ovat parempia, eikä vielä ollut itikoitakaan riesaksi asti. Meillä on hyvät lenkkimaastot vieressä, siitä olen erityisen onnellinen.

      Hah! Mahtavan runon valitsitkin! Aila Meriluodon runoissa on rohkeutta, aitoudeksi tuolla kutsuin. Antaa elämän näkyä runoissaan laidasta laitaan, eikä välitä tabuista. Ihan mahtavaa :)!

      Poista

Lähetä kommentti