lauantai 15. helmikuuta 2014

Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia

Voinen tunnustaa olevani ranskalaisen kirjailijan Anna Gavaldan ihailija. Olen lukenut hänen neljä aiempaa romaaniaan ja kun huomasin, että keväällä 2014 julkaistaan uusi suomennettu Anna Gavalda, sormeni näpyttivät kustantajalle poikkeuksellisen innokkaasti viestin, että sai-sin-ko. Ja totuuden nimissä, tätä kirjaa teki mieli halata, kun se kustantajalta postilaatikkooni tupsahti. Minulla oli tähän kirjaan suuret odotukset, sillä oikeastaan kaikki Gavaldan kirjat, kaikessa kummallisuudessaan, ovat olleet itselleni niin sanottuja lohdutus-, hekumointi- ja luottokirjoja. Kirjoja, joita voi käydä aika ajoin silittelemässä.


Lempi ei ole leikin asia (Gummerus, 2014, suomentaja Lotta Toivanen) alkaa haastavasti. Kirjan tarinaa kertoo Billie, joka makaa parhaan, tajuttomana olevan ystävänsä, Franckin vieressä ja hän kertoo tarinaansa, ja ystävysten yhteistä tarinaa, taivaalla loistavalle tähdelle, jonka voisi tulkita kirjan lukijaksi itsekseen. Billie on elänyt lapsuutensa köyhällä Morillesin alueella, jota luullaan mustalaisten asuinalueeksi, vaikka siellä asuukin vain Billien äitipuoli perheineen. Billie vaikuttaa syrjäytyneeltä, kiusatulta, jolla on vaikeuksia oppimisen kanssa. Mutta kaikesta huolimatta ei Billien jatkuvaa arkista ahdinkoa olla huomattu (tai olla ottauduttu) koulussa tai sosiaalitoimistossakaan.

"Tiedetään, pikku tähti, tiedetään... tämä kuva on tosiaan kitsimäinen klisee. Hintinruipelo ja köyhä tyttörukka kaatopaikalta, myönnetään että kuulostaa vähän kornilta mutta minkäs teet... mitä sitten pitäisi kirjoittaa?"

"Minulle ei koskaan selvinnyt, mistä hän osti viinansa... Joitakin askarruttaa hammaskeiju tai Joulupukin porot, mutta minun lapsuuteni suuri mysteeri on ja pysyy: tyhjät pullot, mistä hitosta ne ilmestyivät? Mistä?"

Mutta se, mikä tekee kirjan alusta haastavan on se, että Anna Gavalda kirjoittaa kirjan kaunistelematta Billien äänellä. Kielioppivirheineen kaikkineen, hieman raakileena, pomppivana ja naiivillakin tavalla. Kirjan alkaa näin:

"Me mulkoiltiin toisiamme äkäisesti. Hän varmaan siksi että ajatteli että kaikki oli mun syytäni ja minä siksi että se ei ollut mikään syy mulkoilla minua sillä lailla. Siitä lähtien kun me oli tunnettu..."

Luin siis ensimmäisen sivun kaksi kertaa ja mietin, mistä ihmeessä tässä on kyse. Tarina jatkuukin vielä hieman verkkaisesti (jota Billiekin myöhemmin pahoittelee ja kertoo nopeuttavansa tahtia) mutta parin sivun päässä seuraa hetki, jossa kirjan kieli ja motiivi tehdään läpinäkyväksi (ja tämä läpinäkyvyys jatkuu upeasti koko kirjan!) ja kirjan kertoja Billie pyytää tähdeltä anteeksi sitä, ettei osaa puhua hienosti. Ja tällöin minä lukijanakin nolostun ja ymmärrän kirjailijan pointin. Tämä kirja haastaa samalla myös minut lukijana, suvaitsenko oikeasti erilaisuutta?

Anna Gavaldalla on mielestäni ollut muissakin kirjoissa hyvin moderni ja vivahteikas tyyli kirjoittaa. Hän saattaa leikkiä lähestulkoon millä vain ja silotella pisteitä sinne tänne, ihan liikaa... Spontaanit, jopa rönsyilevät dialogit ovat usein hyvin tähän hetkeen ja aikaan sidottuja ja toimivatkin ikään kuin tämän hetken muistikapseleina. Muistan, kun olin yhdessä lukupiirissä ja vanhemmat lukupiiriläiset lähes inhosivat Gavaldan kirjoittamaa Lohduttajaa ja kertoivat, että kirja oli niin vaikealukuinen! Keskustelimme siitä, miten Gavaldan nuorekas, ajan hermoilla oleva kirjoitustyyli oli varmastikin hieman liikaa ja "out there" piirimme huomattavasti vanhemmille lukijoille. Kun taas minä, joka en myöskään yleensä pidä liiallisesta kielellisestä kikkailuista (tai varsinkaan kolmesta pisteestä joka paikassa) rakastin Lohduttajaa ja rakastan vieläkin! Minulle Gavaldan tekstit juoksevat sulavasti ja kirjojen lukemiset ovat kulkeneet aivan kuin keskustelut hyvän ystävän kanssa. Lempi ei ole leikin asiassa keskusteluyhteyden säätämisessä meni selvästikin enemmän aikaa mutta teatteriharjoituskohtauksen jälkeen, olin suurinpiirtein myyty.

Janosin Lempi ei ole leikin asia -kirjan tarinaa, mutta samalla halusin säästellä sitä. En oikeastaan halua kirjoittaa näin tuoreen kirjan juonta tässä tämän tarkempaa mutta voin kuvata, että minulle se oli tarina ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta, elämänpoluista, perikseantamattomuudesta, kompastuskivistä, "yhdenkin ymmärtäjän riittävyydestä", rakkaudesta, erilaisuudesta ja elämästä itsestään, sellaisena kuin se on. Se on myös heikompien (puolustus)puhe, näkökulma, joka kertoo miten sukupolvia kestäneet kehityskulut ovat todella vaikeita katkaista, mutta samalla se on myös lähes naivistisen ihana, sympaattinen, hauska ja toivoa antava.

Ja kun minä olin lukenut tämän kirjan, halusin halata sitä viedä uudestaan. Taisinpa halatakin. Ja silitellä. Ja laittaa hihkuvan tekstarin henkilölle, jonka tiesin ymmärtävän Gavaldan päälle. Tämä kirja ei ole kirjallisuuden klassikkoteos, tämä kirja voi jakaa mielipiteet kahteen rajusti erilaiseen leiriin, mutta tämä kirja on minulle aito, jos sen suvaitsee ja uskaltaa niin lukea. Se ei ole helppo, mutta se on Anna Gavaldaa, joka pureutuu ihailijansa jokaiseen soluun ja antaa märän pusun poskelle. (5-/5).


"Keskustelu jatkui tietty tuntikausia, kun me kaavailtiin paluuta tulevaisuuteen, mutta otin sinulle kuvakaappauksen, pikku tähti, koska tämä kuva on mahtava: Franck Mumun ilme kun hän tajuaa, että se surkea käki, joka on bunkannut hänen pesässään kuukausitolkulla, onkin oikeasti kultasiipinen ylväs kotka, joka kantaa kultaisessa nokassaan kulta-avainta kultaiseen elämään.
En tiedä, miltä kuva olisi näyttänyt rintakorussa, mutta kiinalaisten pitämässä autiossa lähiöpizzeriassa tiistai-iltana kymmenen maissa se oikeasti säkenöi."

- Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia (Billie)

10 kommenttia:

  1. Oih, uusi Gavalda! Minä rrrakastan Gavaldaa. Lempikirjailijoitani kirkkaasti. Lohduttaja ei ollut yhtään vaikealukuinen, muuten. Näpyttelenpä tämän heti varaukseksi kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee :)))! Ihana, että löytyy muitakin Gavaldan ihailijoita! Varaa ihmeessä ja toivottavasti lopputulos kirjasta on sinullekin nautinnollinen :)!

      Poista
  2. Rupesi heti kiinnostamaan, kun kirjoitit, että kirja saattaa rajata mielipiteet rajustikin. Pari Gavaldaa olen lukenut ja kuvauksesi perusteella tämä vaikuttaa hänen kirjoistaan mielenkiintoisimmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, haasteellista oli kirjoittaa se kaikki mitä ajatteli, kun itsekin aaltoilin lukiessa, että miten jännä kirja on tyyliltään. Kannattaa kokeilla, ei koskaan tiedä... :)! Tämä oli taas mielestäni erilailla kokeileva teos, kirjassa taisi lukea, että nousi heti Ranskassa myydyimpien kärkeen mutta Gavalda lienee yksi kärkinimiä maassaan, enkä ole sen koommin reagointia siellä kirjaan lukenut. Mielenkiinnolla seuraan miten täällä käy :).

      Poista
  3. Olipa hauska lukea arviosi tästä. Hassua, kustantamon tiedotteen / katalogin perusteella kuvittelin, että kirja kertoo homorakkaudesta (Billie) :) Tietty jos olisin vähän tarkemmin katsonut kantta...

    Olin lukioikäinen, kun Gavaldan esikoisteos (?), novellikokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin, ilmestyi suomeksi. Ihastuin noihin lyhyisiin, kirpeisiin tarinoihin niin, että lueskelin kirjaa B2-ranskallani myös alkukielellä :). Jostain syystä Gavaldan myöhemmät teokset eivät ole kolahtaneet, joitakin olen aloittanut mutta kesken ovat jääneet. Nyt en ole enää vuosiin tarttunut näihin, mutta on hauska lukea tosifanien lukukokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa käsitellään myös aiheita sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen, jonka itse koen luontaisesti yksilön kehityksen osa-alueina ja kirja kertoi kahden toverin kehitystarinat. Mutta en itse jotenkaan kokenut aihepiirejä kirjan tärkeimmiksi. Gavaldan muissakin kirjoissa käsitellään aihetta, kuten muistaakseni transsukupuolta kirjassa Lohduttaja. Gavalda käsittelee mielestäni seksuaalisuutta ja sukupuoli-identiteettiä hyvin korrektilla mutta ikään kuin myös rohkealla tavalla. Tosi fani tykkää tietenkin, kun elämän arvot ja suvaitsevaisuus välittyy kirjoissa itseä miellyttävällä tavalla!
      Kiitos kun toit toisen leirin ääntä esille :)!

      Poista
  4. Oh, ihana kun eksyin tänne ja huomasin, että olit kirjoittanut tästä! Gavalda on ihana! Huomasin tämän viime viikolla kirjastossa best seller hyllyssä ja selailinkin hiukan, mutta mikä lie mielenhäiriö, kun en ottanut ja lainannut vaikka alkuun innostuin. Mulla on Gavaldaan sellainen suhde, että mielentilan pitää häntä lukiessa olla juuri oikea, muutoin ei natsaa. Ehkä viime viikolla ei vain ollut oikea päivä. Luin kirjoitustasikin hiukan varauksella. Pelkäsin, että alun hehkutuksen jälkeen koitkin jonkun antikliimaksin, mutta ihanaa ettei niin käynyt!
    Eikö ole kumma, että kun jostain kirjailijasta tykkää oikein kovasti, niin uuden kirjan ilmestyessä pelkää, ettei se olekaan hyvä, ja koska tykkää kirjailijasta niin paljon, haluaisi tykätä myös niistä huonoista kirjoista (mikä on tietysti tosi vaikeaa)! Mulla kävi viimeksi näin Riikka Pulkkisen Vieraan kanssa, pidättelin tosi pitkään sen lukemista, ja sitten kun vihdoin sen aloitin, niin luin kerralla ja tykkäsin ihan kamalan paljon.
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit :)! Minulla on oikeastaan kaikkien kirjojen kanssa tuo fiilis oltava oikea -tilanne. Olen kamalan laiska lukemaan mitään velvollisuudentunnosta. Gavaldan uusin on tosiaan aika jännä, loppukin voi todella tuottaa antikliimaksin kelle vain. Olin alussa itse ihan jännityksissä, että jos tämä todella ei nappaakaan. Mutta nyt jälkeenpäin huomaan että kirja jätti yllättävän voimakkaita kuvia päähäni, tuli ihan ikävä tätä kirjaa! Toivottavasti tapaat vielä tämän kirjan parempien tähtien tuikkeessa :)!

      Poista
  5. "Aito" oli minunkin päällimmäiseksi jäänyt tunto kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että Gavalda on koskettanut muitakin aitoudellaan.

      Poista