Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Tämä kirja oli minulla pitkään hyllyssä odottelemassa. Luin nimittäin Ishiguron novelleja jokunen aika sitten ja pidin niistä todella paljon, kuitenkin kirjastolainani brittihovimestarista ei ottanut tuulta alleen vaan odotteli rauhallisesti vuoroaan. Pitkän päivän ilta (The Remains of the Day, ilm.vuosi 1989, Tammi, 1990, suom. Helene Bürtzow) kruunasi kahden pitkän päivän iltani. Ja yhden aamun.


Kirja kertoo hovimestari Stevensista, joka jo toisessa polvessa palvelee poliittisestikin tärkeän paikan, Darlington Hallin väkeä. Kirja koostuu hovimestarin tekemästä pienestä matkasta vanhan työtoverinsa, talouden hoitajan neiti Kentonin luo, ja matkan tuomista muistelmista hovimestariajoiltaan, pitkälti ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä, jolloin hän koki olleensa uransa huipulla. Kuvaus englantilaisen hovimestarin sielunelämästä, järjestelmällisyydestä ja vapaampien sosiaalisten tilanteiden hahmottamisen vaikeudesta oli hieno, hieman surullinen ja samalla myös hauska. Mieleeni tuli väkisinkin toinen tuntemamme brittihovimestari eli Jeeves, jonka kaikki varmasti muistaa televisiosarjasta Jeeves and Wooster. Yhteneväisyydet, kuten vaivaantuneet kohteliaisuudet tilanteiden mennessä mukavan ja turvallisen yli, olivat hauskan osuvia.

Kirja antoi siis hienon "elämyksen hovimestarina olemisesta" mutta samaan aikaan tarinassa oli myös muita puolia. Tarinan taustalla oli nähtävissä hieman surullinen rakkaustarina mutta minusta merkittävämpi kuvaus oli sodan, ja ehkä juuri toisen maailmansodan, käsittely ikään kuin "sallijan ja sivustakatsojan asemasta". Kirjassa Darlington Hallin isäntä nimittäin oli hieman omaa ymmärrystäänkin vailla osallisena maailmansodan tapahtumiin. Tämä avasi näkökannan siitä, millä tavalla "vain työtään tekevät", taustan näkymättömätkin, vaikuttavat isompien seikkojen kulkuun. Hovimestari itse koki olevansa maailman kärkipaikoilla nähdessään ja kuullessaan kaikenlaista, vaikkei itse ottanutkaan kantaa tai tehnyt suoraa vaikutusta asioihin. Ilmiöhän on meille mielenkiintoinen pienemmistä ympyröistä kuten työpaikoilta tai vaikka kouluista. Siis kuinka jokaisen "läsnäoloijan" olemassa olo vaikuttaa kokonaisuuteen, olipa tekijän teko miten arkinen tai huomaamaton tahansa. Hmm, jotain tällaista tästä jäin kirjasta miettimään.

Ishiguron kirja oli siis kaikkineen varsin hieno kirja. Kirjoitustapa, hovimestarin näkökulmasta, toi jollakin tapaa mieleeni 1800-1900 -lukujen vaihteen klassikkokirjailijoiden sivistyneen tyylin. (4-5/5).

Ja tässä vielä bonukseksi kuva kirpparilöydöistäni, jotka saivat silmäni loistamaan kilpaa kevätauringon kanssa.



"Arvatenkin täkäläinen muunnelma kukonlaulusta."

- Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Kommentit

  1. Olen nähnyt tämän elokuvaversiona, pääosissa Emma Thompson ja Anthony Hopkins. Pidin elokuvasta, mutta kirjaa en olekaan lukenut. Kuulostaa hyvältä kirjallisessakin muodossa nautittuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai! En tiennytkään leffasta! Näyttelijät kuulostaa kyllä ihan sopivilta, ehkä taloudenhoitajan olisin nähnyt vielä asteen "tavallisempana". Tämän voisin jopa katsoa leffana, vaikka harvoin näin tekee mieli kirjan jälkeen.
      Kiitos kommentista, olipa kiva huomata että näitä oli tullut pari, kun kyseessä on vanhempi kirja :)!

      Poista
  2. Tämä on yksi suuria kirjarakkauksiani. Minulle tämä oli pakahduttavan surullinen kirja, palvelemaan opetetun ihmisen hienovireinen elämäntarina. Kaunis kirja.

    VastaaPoista
  3. Ai on! Minulle tämä ei ihan tehnyt niin voimakasta kokemusta. Hyvä kyllä mutta ei mielestäni ihan täydellinen. Pikkuisen olisin ehkä tiivistänyt kirjaa, tämä lienee tyypillisin toiveeni (mikä on huvittavaa kun itse lavertelen joka paikassa...).
    Mutta kyllä tässä oli jotain haikeaa. Toisaalta hovimestari itse ei ollut mielestäni surullinen vaan tyytyväinen elämäänsä ja loppu jäi mielestäni niin että hän jatkoi työtään, kokien sen mielekkääksi. Pitää tunnustaa, että tietynlainen " ihmistyyppi" tuli kyllä mieleen tästä kuvauksesta: rakkaus selkeyteen, säännönmukaisuuteen jne. Eipähän me kaikki olla niin sosiaalisesti tarvitsevia tai antavia ja heillekin oma paikkansa kirjan mukaan hyvin löytyy :).

    VastaaPoista
  4. Kaikki mitä rakastin eli KMR on yksi elämäni suosikeista. Lumimies lukee sitä nyt ja ei meinaa öisin millään lopettaa eli lukee myöhempään kuin minä! Mun on pakko, pakko lähteä jonnekin kirja-aleen tai kirjatorille tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin kyllä, että sinä pidät tästä :). Olen lukenut Hustvedtiä pari aiemmin mutta tätä en ole vielä lukenut. Hauska kuulla että kiinnostaa miestäsikin!

      Poista
  5. Mullakin on jäänyt vahvasti mieleen elokuvaversio taitavine pääosanesittäjineen. Mutta kirja ei ollut mieleeni: en onnistunut löytämään sympatiaa päähenkilöä kohtaan. Hän oli mielestäni tärkeilevä ja jotenkin se, miten hän asetti työnsä kaiken edelle (isänsä kuolema oli esimerkiksi mielestäni riipaiseva tapaus, joka sai hovimestarin näyttämään tunnekylmältä). Itse kirja oli toki taidokkaasti kerrottu ja yksityiskohdat ja ajankuva hiottuja (oma televisiomielleyhtymäni oli Downton Abbey), mutta olen huomannut itsessäni aiemminkin sen, että ellen pidä päähenkilöstä, on minun vaikea pitää kirjastakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä havainto. Minustakin päähenkilö ajatteli maailmasta hieman eri lailla kuin minä. Hänelle ihmiset tai heidän tunteensa ei tuntunut olevan erityisen mielenkiintoista. Niinpä lukukokemus välittyi minullekin kylmempänä.
      Kiitos Saara kommenteista, huomasinkin tänään vasta nämä kaksi iloiseksi aamuyllätykseksi :).

      Poista

Lähetä kommentti