Jennifer Egan: Sydäntorni

Luin alkuvuodesta Jennifer Eganin Aika suuri hämäys kirjan ja minusta se oli aika kiva kokemus. Erilaisen tavallinen, kirjan hahmot olivat hyvin rakennettuja ja kirja kulki haasteellisesti. Kun huomasin (blogeista tietenkin), että Jennifer Eganilta on suomennettu uusi Sydäntorni (Tammi, 2013, suom. Heikki Karjalainen) lainasin sen tietenkin kirjastosta, sen käteeni sattuessa. Odotukseni olivat viimeisen Egan kokemukseni perusteella ainakin sydäntornin korkeudella.


Sydäntorni muistutti minua hieman Aika suuresta hämäyksestä. Siinä oli samanlaista runkoa ja aikajanan heittelyä mutta huomattavasti yksinkertaisemmin ja ehkä hätäisemmin kuin Aika suuressa hämäyksessä. Henkilöhahmojen mukavuus oli onnistunut ihan kivasti mutta kokonaisuutena Sydäntornin juoni oli minusta aika "perus". Sydäntornissa yritetään luoda pientä mystiikkaa ja jopa kauhua mutta minulle se ei kolahtanut. Huumoriakin oli mukana, hörähdin kerran. Kirjan juoni perustuu siis jälleen kerran elämänkulun kerronnalle (minun mielestäni). Tällä kertaa kuvataan kahden miehen, lapsuudenkaverin, elämäntarinaa. Kuinka hyvästä pojasta tuli narkkari ja vankilakundi (tästä hahmosta minulle tuli mieleen kotimaisempi, ja siten läheisempi, pikkurassu, tunteileva Miska, joka esiintyi Tiuraiemen kirjassa) ja kuinka traumaattisesta kokemuksesta selvinneestä pojasta kasvoi lopulta menestyvä mies. Ja kuinka he tapasivat ja kuinka yllätyksellisesti historian havina asetti heidät samanlaiseen traumaattiseen tilanteeseen kuin heidän ollessaan lapsena. Ja mitä sitten kävi.

Ääh, täytynee todeta, että olin pettynyt Sydäntorniin. Kirja kulki minulle koko ajan sillä rajalla, että onko tämä hyvä vai sitten vähän ylitehty. Kirjailijalla on tosi kiva tyyli kirjoittaa mutta väkiselläkin Sydäntorni jäi minulle aika suoritukselliseksi kirjaksi. Siitä puuttui se jokin palo, jota kirjassa itsessäänkin kirjoitustuneilla haetaan. Ehkä minulla oli Eganin ensimmäisenkin kirjan kohdella hieman ristiriitainen olo, osin kirja oli tosi mielenkiintoinen ja taas välillä hyvin ennalta-arvattava, ja uskallanko taas sanoa suoraan, että tylsä. Minusta tuntuu, että nyt olen Eganini lukenut.

Silti minusta on ollut erittäin mielenkiintoista lukea blogeista aivan erilaisia kokemuksia. Sillä Opuscolo piti kirjasta itseäni enemmän ja taas Erjan lukupäiväkirjoissa kokemus oli ehkä lähempänä omaa kokemustani. Mahtavaa miten eri lailla me luemme kirjoja ja mahtavaa, että kirjavalikoimaa löytyy. Toivottavasti myös tulevassa suomennettujen kirjojen laajuus säilyy, että meille kaikille löytyy omansa. Sitä vaan tässä kevätlistoja katsellessani mietin.


"Linna oli sortumispisteessä, mutta ei sitä kello kahdelta
yöllä himmeässä kuunvalossa huomannut."

- Jennifer Egan: Sydäntorni

Kommentit

  1. Minäkin hieman petyin Sydäntorniin. Se kyllä koukutti mukavasti mutta jotain jäi uupumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikään kuin koukutti ja samalla vähän jo haikailin muita kirjoja!

      Poista
  2. Minä pidin tästä kovasti. Aika suuri hämäys taas meni kikkailun puolelle. Mielestäni Egan oli onnistunut aikatasolla rakentamaan mukavasti kaksi päällekkäistä linnakuvausta, jotak limittyivät lukijan kannalta kiinnostavalla tavalla. Pidin myös tietynlaisesta vaivattomuudesta, jolla tämä tarina kulkee. Kertojan ääni on uskottava ja Egan oli tavoittanut mielestäni loistavasti miehen ajatukset. Koukuttava kirja! Harmi, että tämä ei ollut sinun kirjasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hauska, kun itselleni se Aika suuri hämpys taas tuntui kivemmalta :). Ja turhiapa tuota harmittelemaan- kirjoja on erilaisia ja huonommistakin kirjoista voi löytää hyviä ajatuksia :)! Kiitos kun kommentoit :)!

      Poista
    2. Hämpys oli siis hämäys :D

      Poista

Lähetä kommentti