John Steinbeck: Ystävyyden talo

Minulla on joku ihastus Steinbeckiin. Heti kun näenkin hänen kirjansa, minulle tulee lämmin ja hyvä olo. Voisin jopa sanoa, että Steinbeckin kirjat ovat lähes tulkoon täydellisiä. Noh, kuitenkin nämäkin kirjat tarvitsevat oman fiiliksensä ja siksipä kaunis kantinen Ystävyyden talo (Tammi, 1997, alkup. 1935, suom. Jouko Linturi) pääsi silmieni alle eräänä lauantai-iltana, kun kellahdin kellertävää valoa luovan lukulamppuni ääreen sohvan nurkkaukseen, punaviinilasillisen kanssa. Tällöin tarina Dannysta, hänen ystävistään ja Dannyn talosta sai luvan alkaa.


"He seisoivat ja hymyilivät toisilleen. Pilon näki, että omistamisen huoli jo alkoi painaa leimaansa Dannyn kasvoihin. Ne eivät enää koskaan tässä elämässä olisi huolettomat."

Ystävyyden talo alkaa siitä, että kirjan päähenkilöt eli Danny, Pilon, Pablo ja Jesus Maria esitellään. Steinbeck kuvaa resuista ja varsin laiskansorttista miesjoukkoa jopa pyöreä pöydän ritareihin verraten. Miehet lähtevät kirjan alussa suorittamaan asevelvollisuuttaa, pelkästä känniläisen päähänpistosta ja seuraavaksi tarina jatkuukin siitä kuinka miehet palaavat sodasta ja asettautuvat Dannyn perintötaloihin asumaan. Nämä rentunruusut ovat kyllä laiskuudessaan ja saamattomuudessaan vailla vertaa. Muttei vailla viiniä. Viinigallona on se voima joka saa herrasmiesten ajatukset hyrräämään. Sillä tuumata he kyllä osaavat ja jokaisen teon, kavalimmankin, he saavat näyttämään pyhältä- jos lopputuloksena on pari gallonaa viiniä.

"He alkoivat veltostua ylen uneliaiksi istuessaan kuumassa auringonpaisteessa. Pienet laineet kuiskailivat rannalla. Pilon riisui kenkänsä."

Ystävyyden talo on äärimmäisen leppoisa kirja. Jopa siinä määrin, että jotkin loppukirjan tarinoista tuntuu jo vähän liiallisilta. Mutta Steinbeckpä vitsailee tälläkin ja laittaa miehet naureskelemaan kerrotun tarinan liiallista opettavaisuutta. Mielestäni tämä älykäs ja osuva kirja oli varsin hyväntuulinen, jopa nauruun pakottava, vaikka lopussa tapahtuukin surullisia asioita. Steinbeck kuvaa (lieneekö tämä hänen tavaramerkkinsä?) elämän laitapuolta sen kaikessa kurjuudessaan niin kauniisti, lämpimästi ja kansanomaisesti, etten lukijana voi kuin ihailla. Tämänkin Steinbeckin kirjan soisin hyllyyni ilomielin. Jo pieni vilkaisu kirjaan toisi hymyn huulilleni takuuvarmasti. (4,5/5).


"Niin hurjasti tanssittiin, että lattia petti yhdestä nurkasta. Hanurit pauhasivat niin äänekkäästi, että ne lopun ikäänsä puuskuttivat kuin piloille ajetut hevoset."

- John Steinbeck: Ystävyyden talo

Kommentit

  1. Voi että! Minä luin lähes koko Steinbeckin tuotannon lukiolaisena. Hurahdin kertakaikkiaan! Pitäisi ottaa jossakin vaiheessa uusintalukuun sekä Steinbeck että Hesse, joka myöskin kuului lukiorakkauksiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaapa ostimmeko Hesseä viimeksi divarista :)? Ja toinen tulossa!
      Minä olen lukenut häneltä aiemmin vain Kylpylävieraana Badenissa, joten sivistykseni tältä osin on varsin vajaavainen.

      Steinbeck on kyllä minulle sellainen kirjailija, että hänen kirjojaan voisin aivan hyvin lukea toistamiseen. Ja tämä on kohdallani erittäin harvinaista. Sillä lukemattomia kirjoja on niin paljon!

      Kiitos kommentistasi :)!

      Poista
  2. Minulla on tämä teos (vanhempi painos) hyllyssä, ja tuntuu olevan ainakin yksi sama hahmo kuin Torstai on toivoa täynnä -teoksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko olla hienompaa kirjan nimeä kuin Torstai on toivoa täynnä? En usko. Luen senkin vielä joskus. Kokeile sinäkin tätä mutta vain oikeassa tunnelmassa, ehkä jonkun liian vakavamielisen kirjan jälkeen! Tai käy edes hymyilemässä teoksen äärellä, sieltä ne ukkokullat hymyilevät jo takaisin, silmäänsä vinkkaillen!

      Poista
    2. Tottakai luen, katsoin omaa teostani ja Montereyssa Kaliforniassa tapahtuu eli samoilla nurkilla kuin Torstai on toivoa täynnä, ja siinä on tämä Jesus Maria -hahmo.

      Poista
    3. Arvasin, että henkilö oli tämä mutta kirjojen yhteys kyllä on nyt mystinen. Se täytyy siis kokea.

      Poista

Lähetä kommentti